Haemme nuorempaa tutkijaa innovatiiviseen ja dynaamiseen tutkijajoukkoomme. Työtehtävien menestyksekäs hoitaminen edellyttää hakijalta tieteellistä koulutusta (maisterin tutkinto: TtM tai vastaava), hoitotyön tuntemusta sekä perehtyneisyyttä eri tutkimusasetelmiin ja eri tutkimusasetelmilla tuotettujen tutkimusten tulosten tulkintaan. Työ edellyttää myös sujuvaa englannin kielen taitoa (akateeminen englanti), hyviä yhteistyötaitoja sekä rohkeutta ja innovatiivisuutta viedä Hotuksen perustehtävää eteenpäin.
Katsomme eduksi, jos sinulla on aiempaa tuntemusta hoitosuositusten laadinnasta. Lisäksi eduksi on, että sinulla on joko aiempaa kokemusta erilaisten tieteelliseen kirjoittamiseen liittyvien järjestelmien ja ohjelmien käytöstä (mm. viitteidenhallintaohjelmat, Covidence) tai koet oppivasi nopeasti uusien järjestelmien käyttöä. Lisäksi katsomme eduksi, mikäli sinulla on aiempaa kliinistä kokemusta erityisesti äitiyshuoltoon, synnytyksiin ja/tai vastasyntyneiden hoitoon liittyvistä tehtävistä (esimerkiksi kätilönä, terveydenhoitajana tai sairaanhoitajana).
Työtehtäviin kuuluu ensisijaisesti Hotus-hoitosuositusten laadintaa ja julkaisua tukevat tehtävät sekä muut näyttöön perustuvan hoitotyön edistämiseen liittyvät tehtävät.
Tehtävä on kokoaikainen ja määräaikainen 10.8.-31.12.2026. Toimipaikka sijaitsee Helsingissä, mutta tehtävän hoito mahdollistaa myös osittaisen etätyön. Työsopimus noudattaa soveltuvin osin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön työehtosopimusta. Tehtävään valitulla on 1 kk:n koeaika.
Tukenasi on osaava ja yhteistyökykyinen henkilöstö sekä laajat kansalliset ja kansainväliset verkostot. Palkka määräytyy Hotuksessa käytössä olevien tehtävänimikkeiden ja työn vaativuuden määritysten mukaisesti. Palkan lisäksi etuna on hyvä työterveyshuolto ja muut työehtosopimuksen mukaiset edut.
Vapaamuotoinen hakemus pyydetään lähettämään 21.6.2026 mennessä sähköpostilla johdon sihteerille Elina Lagukselle: elina.lagus(at)hotus.fi. Hakemukseen tulee liittää akateeminen CV.
Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Heidi Parisod, heidi.parisod(at)hotus.fi, +358 44 529 0037