Skip to main content

FinYHKÄ™-toimintamalli sekä käsikirja toimintamallin käyttöönottoon

Näyttöön perustuvien yhtenäisten hoitotyön käytäntöjen kehittämisen ja käyttöönoton toimintamalli

FinYHKÄ-toimintamalli julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 nimellä YHKÄ-toimintamalli. FinYHKÄ-toimintamallin tarkoituksena on tukea näyttöön perustuvien yhtenäisten käytäntöjen kehittämistä ja käyttöönottoa kansallisesti, alueellisesti sekä toimintayksiköiden tasolla. Tavoitteena on siten edistää näyttöön perustuvan hoitotyön toteutumista.

Toimintamalli koostuu 1) näyttöön perustuvan toiminnan tukirakenteista, 2) näyttöön perustuvan yhtenäisen käytännön kehittämisen ja käyttöönoton prosessista sekä 3) hoitotyöntekijän ja asiakkaan yhteisestä näyttöön perustuvasta päätöksenteosta.

Käsikirja FinYHKÄ™-toimintamallin käyttöön:

käsikirjan linkki

Tukirakenteet

FinYHKÄ-toimintamallissa™ kuvataan kansainvälisen, kansallisen, alueellisen ja toimintayksikön tason tukirakenteet, jotka ovat ennakkoehtoja näyttöön perustuvalle toiminnalle. Näillä tukirakenteilla varmistetaan edellytykset luotettavan näytön tuottamiselle ja saatavuudelle, henkilöstön osaamisen varmistamiselle, näyttöön perustuvien yhtenäisten käytäntöjen kehittämiselle, käyttöönotolle, arvioinnille ja seurannalle.

Näiden tukirakenteiden lisäksi yhtenä kansallisen, alueellisen ja toimintayksikön tason tukirakenteena toimii hoitotyön asiantuntijoiden roolia ja tehtäviä näyttöön perustuvassa toiminnassa kuvaava FinAME-asiantuntijuusmalli™. Se kuvaa hoitotyön asiantuntijoiden keskinäistä työnjakoa näyttöön perustuvan hoitotyön edistämiseksi.

FinYHKÄ-toimintamallissa näyttöön perustuvan yhtenäisen käytännön kehittämisen ja käyttöönoton prosessi sisältää neljä vaihetta nykykäytännön kehittämistarpeiden tunnistamisesta yhtenäisen käytännön seurantaan ja arviointiin.

NYKYKÄYTÄNNÖN KEHITTÄMISTARPEIDEN TUNNISTAMINEN

Nykykäytännön kehittämistarpeiden tunnistamisen vaiheessa arvioidaan, miksi toimintaa on tarve kehittää ja mitä siinä tulee kehittää, sekä kuvataan ja arvioidaan nykykäytäntöä koskeva lähtötilanne. Tämä vaihe auttaa tunnistamaan myös sen, kuinka laajasta muutoksesta on kyse, arvioimaan resurssitarpeita käytännön kehittämisen ja käyttöönoton aikana sekä tukemaan henkilöstöä sitoutumaan tulevaan muutokseen.

YHTENÄISEN KÄYTÄNNÖN KEHITTÄMISEN JA KÄYTTÖÖNOTON SUUNNITTELU

Nykykäytäntöjen kehittämistarpeen arvioinnin jälkeen laaditaan suunnitelma näyttöön perustuvan yhtenäisen käytännön kehittämisestä ja käyttöönotosta. Edellisessä vaiheessa kerättyä tietoa kehittämistarpeesta, sen laajuudesta ja lähtötilanteesta käytetään suunnittelun pohjana. Suunnitelman laatiminen auttaa tunnistamaan eri toimijoiden tehtäviä, vastuita ja resurssitarpeita sekä valmistautumaan uuden tai päivitetyn yhtenäisen käytännön käyttöönottoon ja vakiinnuttamiseen.

YHTENÄISEN KÄYTÄNNÖN KEHITTÄMINEN JA KÄYTTÖÖNOTTO

Yhtenäisen käytännön kehittäminen ja käyttöönotto sisältää edellisessä vaiheessa laaditun suunnitelman toteutuksen, eli näyttöön perustuvan yhtenäisen käytännön kehittämiseen, käyttöönottoon ja vakiinnuttamiseen. Tavoitteena on yhtenäisen käytännön vakiintuminen työyhteisön normaaliksi toimintatavaksi.

YHTENÄISEN KÄYTÄNNÖN SEURANTA JA ARVIOINTI

Seuranta- ja arviointitietoa kerätään koko näyttöön perustuvan yhtenäisen käytännön kehittämisprosessin ajan. Arviointi kohdentuu rakenteisiin, prosesseihin ja lopputuloksiin sekä koko kehittämisprosessiin. Arvioinnissa hyödynnetään erilaista seuranta- ja arviointitietoa sekä luotettavaksi todettuja näyttöön perustuvan toiminnan mittareita.

Näyttöön perustuva päätöksenteko

Kun näyttöön perustuva yhtenäinen toimintatapa on vakiinnutettu toimintayksikköön, hoitotyöntekijä arvioi toteutettavaa käytäntöä ja tekee siitä yhdessä asiakkaan (ml. potilaan), sekä tarpeen mukaan muiden asiakkaan hoitoon osallistuvien ammattilaisten kanssa, asiakkaan yksilöllisen tilanteen ja hoidon lopputuloksen kannalta parhaan mahdollisen ratkaisun. Tätä kokonaisuutta ja perusteltua toimintatapaa arvioidessaan hoitotyöntekijä hyödyntää asiantuntijuuttaan ja kliinistä kokemustaan ottaen huomioon näytön eli yhtenäisen käytännön ohella myös asiakkaan tarpeet ja odotukset, hoidon kontekstiin (esim. koti, sairaala, ympärivuorokautinen hoiva) ja resursseihin liittyvät tekijät, sekä läheisten näkemykset asiakkaan niin toivoessa.