Skip to main content

Terveysalan kansalliset näyttöön perustuvan toiminnan symposiumit aloitettiin vuonna 2013

Terveysalan kansallinen näyttöön perustuvan toiminnan (NPT) symposium on joka toinen vuosi järjestettävä valtakunnallinen tapahtuma. Symposiumin tavoitteena on tehdä hoitotyön näyttöön perustuvaa toimintaa näkyväksi sekä tuoda esiin tutkimustiedon käyttöönoton ja kehittämistyön hyviä käytäntöjä eri puolilta Suomea. Helmikuussa 2026 järjestettiin jo seitsemäs Terveysalan kansallinen näyttöön perustuvan toiminnan symposium. Tapahtuman teemana oli Näytöstä käytäntöön johtamisella, osaamisella ja asiantuntijuudella.

Näyttöön perustuvaa toimintaa edistämässä jo seitsemän symposiumin ajan

Ensimmäinen symposium järjestettiin vuonna 2013, ja sen jälkeen tapahtuma on toteutettu suunnitelmallisesti joka toinen vuosi. Ainoan poikkeuksen muodostivat koronavuodet, jolloin symposiumia ei voitu järjestää.

Alusta lähtien tapahtuman taustalla on ollut yhteinen tavoite lisätä tietoisuutta näyttöön perustuvasta toiminnasta sekä vahvistaa tutkimusnäytön hyödyntämistä hoitotyön arjessa. Symposium on vuosien varrella vakiinnuttanut asemansa tärkeänä kohtaamispaikkana asiantuntijoille, kehittäjille, tutkijoille ja käytännön toimijoille. Niiden teemoissa näkyy kehityskaari vuosien edetessä, alkaen siitä mitä näyttö on, jatkuen implementointiin, yhtenäisiin käytäntöihin, näytön vakiinnuttamiseen ja edelleen laatuun, sote-rakenteisiin sekä johtamiseen, osaamiseen ja asiantuntijuuteen.

infograafi final 683x1024

Yhteistyö rakentaa valtakunnallisen tapahtuman

NPT-symposiumin vahvuus on sen yhteistyöverkosto. Tapahtuma on järjestetty alusta asti eri organisaatioiden yhteistyönä, mikä korostaa sen kansallista luonnetta. Hotuksen rinnalla symposiumin pitkäaikaisena järjestäjäkumppanina on toiminut HUS, aina ensimmäisestä symposiumista tähän päivään asti. Vuosien varrella mukana ovat olleet myös Metropolia Ammattikorkeakoulu (2013 ja 2015), Fioca (2017 ja 2019) sekä vuodesta 2022 lähtien Suomen JBI-keskus.

Yhteistyö on mahdollistanut korkeatasoisen ohjelman, joka kokoaa yhteen ajankohtaisimman tiedon ja parhaat käytännöt näyttöön perustuvan toiminnan kehittämisestä. Symposiumeista onkin tullut vuosien varrella alan toimijoiden kohtaamis- ja verkostoitumistapahtuma uuden näyttöön perustuvan tiedon äärellä.

”NPT-symposiumit, joiden järjestämisessä HUS ja Hotus ovat tehneet yhteistyötä, ovat vakiinnuttaneet asemansa merkittävänä terveysalan kohtaamispaikkana, jossa tutkijat, asiantuntijat, opettajat, johtajat ja kehittäjät jakavat uusinta tutkimusnäyttöä sekä hyviä käytäntöjä näyttöön perustuvan toiminnan edistämiseksi. Parhaimmillaan ne eivät ainoastaan jaa tietoa, vaan synnyttävät uusia yhteistyöverkostoja, kehittämisideoita ja konkreettisia ratkaisuja, joilla vahvistetaan terveydenhuollon laatua ja vaikuttavuutta. Mielestäni symposiumien erityinen vahvuus on niiden kyky rakentaa siltaa tutkimuksen ja kliinisen käytännön välille”.

Dosentti Toni Haapa, tutkimusylihoitaja, HUS

Kuvassa HUS hoito- ja terveystieteiden tutkimuskeskuksen (NRC) tutkimusylihoitaja, dosentti Toni Haapa ja aiemmin tutkimusjohtajana toiminut, professori (h.c.) Kristiina Junttila.
Kuvassa HUS hoito- ja terveystieteiden tutkimuskeskuksen (NRC) tutkimusylihoitaja, dosentti Toni Haapa ja aiemmin tutkimusjohtajana toiminut, professori (h.c.) Kristiina Junttila.

Näytöllä tuloksiin -kilpailu nostaa esiin onnistuneita käytäntöjä

Vuonna 2017 symposiumin yhteydessä järjestettiin ensimmäistä kertaa Näytöllä hyviin tuloksiin -kilpailu, jossa etsittiin eri organisaatioissa kehitettyjä näyttöön perustuvia yhtenäisiä käytäntöjä. Kilpailu vakiintui nopeasti osaksi symposiumia, ja myöhemmin sen nimi lyhentyi nykyiseen muotoonsa Näytöllä tuloksiin.

Hotuksen järjestämä kilpailu on ollut alusta saakka tiiviisti osa symposiumia. Palkittavat työt julkistetaan tapahtumassa, ja palkituille tarjoutuu mahdollisuus esitellä omaa näyttöön perustuvaa kehittämistyötään valtakunnalliselle yleisölle.

Vuonna 2017 avattiin Hotuksen verkkosivuille Hyvien käytäntöjen pankki, johon on koottu muun muassa kilpailussa palkittuja töitä. Pankki tarjoaa käytännön esimerkkejä näyttöön perustuvan toiminnan onnistuneesta toteuttamisesta ja tukee hyvien käytäntöjen leviämistä eri organisaatioihin.

Seuraavaa NPT-symposiumia ja Näytöllä tuloksiin -kilpailua suunnitellaan järjestettäväksi vuonna 2028 yhdessä HUSn kanssa.

📸 Kuvalähde: Tonin ja Kristiinan on valokuvannut Matti Snellman, HUS.