
Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden laadun, vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden varmistamisen keskeisenä edellytyksenä on, että palveluita kehitetään ja ammattilaisten toiminta mahdollistetaan parhaaseen mahdolliseen tietoon eli näyttöön perustuen.
Hotuksen toteuttamassa järjestyksessään kolmannessa kansallisessa kyselytutkimuksessa arvioitiin hoitotyön näyttöön perustuvuutta ja sen tukirakenteita sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vuonna 2024 toteutettuun kyselyyn vastasi yhteensä 1 262 hoitotyön kliinisissä-, asiantuntija- ja johtotehtävissä toimivaa henkilöä ympäri Suomea.
Kansallisen kyselytutkimuksen tulokset osoittivat, että vaikka näyttöön perustuvan hoitotyön toteutumisessa on havaittavissa muutosta parempaan, edelleen vain alle puolet hoitotyöntekijöistä sekä hoitotyön asiantuntija-, johto- ja hallintotehtävissä toimivista arvioi toteutumisen hyväksi. Lisäksi näyttöön perustuvan hoitotyön toteutumista varmistavissa sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteissa oli kyselyyn vastaajien arvioimana edelleen useita kehittämistarpeita.
”Hyvinvointialueilla tulee kiinnittää huomiota hoitotyön kehittämistä tukevien rakenteiden ja resurssien vahvistamiseen, jotta hoitotyötä voidaan kehittää näyttöön ja kansallisiin hoitosuosituksiin perustuen ja siten varmistaa, että meillä on Suomessa hoitotyössä käytössä vaikuttavat, laadukkaat ja potilasturvalliset käytännöt”, huomauttaa Hotuksen tutkimusjohtaja Heidi Parisod
- Lue tiedote kokonaisuudessaan täältä
- Uusimman raportin löydät täältä tai valitsemalla Hotuksen kotisivujen ylävalikosta kohdan Näyttöön perustuva terveyden huolto ja sen alta Toteutuminen Suomessa